UltraShape
- vartalon muotoiluhoito
UltraShape™-hoidolla on mahdollista vähentää ihonalaista rasvakerrosta ja siten muokata vartaloa halutuista kohdista. Hoidolla päästään hyviin tuloksiin, ilman kirurgisen toimenpiteen riskejä. Menetelmä perustuu rasvasolujen hajoamiseen ultraäänen vaikutuksesta.
Hetken suussa, vuosia vyötäröllä?
Rasvasolujen määrä muodostuu suurimmaksi osaksi ensimmäisen ikävuoden aikana ja pysyy lähes vakiona koko ihmisiän. Lihominen ja laihtuminen vaikuttavat rasvasolujen sisältämän rasvan määrään, mutta ei itse solujen määrään. UltraShape™-menetelmällä hajotetut rasvasolut poistuvat aineenvaihdunnan mukana pysyvästi. Vatsaontelossa/ja sisäelinten ympärillä olevaan rasvaan UltraShape™-hoidolla ei ole vaikutusta, siihen purevat vain ”perinteiset menetelmät” eli kalorimäärän vähentäminen ja liikunnan lisääminen.
Miten edetään?
Ensimmäisellä käynnillä kartoitetaan potilaan soveltuvuus UltraShape™-hoitoon sekä sovitaan yhdessä potilaan kanssa hoidettavat alueet. Lisäksi käydään läpi hoidon kulku sekä odotettavissa olevat tulokset ja muut niihin mahdollisesti vaikuttavat asiat. Varsinainen hoito kestää tunnista kahteen hoidettavan alueen laajuudesta riippuen. Hoito ei ole kivulias ja saavutetut tulokset ovat hyviä.
Hoito on potilaalle helppo, päivittäisiin toimiin tulee katkos ainoastaan itse hoidon ajaksi ja mikä parasta, kukaan ei tiedä ellet itse kerro. Potilaan tilanteesta riippuen suositellaan yleensä kolmea hoitokertaa, hoitojen välissä noin 2-4 viikkoa.
Kenelle?
UltraShape™ vartalonmuokkaushoito soveltuu useimmille meistä, terveelle miehelle tai naiselle, jolla on paikallisesti kertynyttä ihonalaista rasvaa ja jonka ylipaino ei ole kovin suuri. UltraShape™ tarjoaa hyvän vaihtoehdon erilaisia riskejä ja pitkiä toipumisaikoja vaativille kirurgisille toimenpiteille.
UltraShape™- vartalon muotoiluhoito – 30 %
(normaali hinta 418 - 682 euroa/kerta, hoitojakso sisältää 3 hoitokertaa)
